Ajattelin nyt pitkästä, pitkästä aikaa kirjoittaa tänne blogiin Dannyn kuulumisia. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun olen viimeksi syksyllä kirjoitellut.
Olemme käyneet kolmissa tokokokeissa: Pieksämäki x2 ja Kuopio x1. Ensimmäinen tokokoe meni hyvin, sieltä saimme ykköstuloksen. Toinen tokokoe meni huonommin, ja sieltä tuli kakkostulos. Kolmas tokokoe meni taas vähän huonommin-> kakkostulos tuli kuitenkin. Dannyllä on ongelmana yleinen kurittomuus ja häiriöherkkyys. Taidollisesti useat tokon liikkeet sujuvat hyvin ilman häiriötä, mutta häiriössä työskentely meinaa olla välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Minusta kuitenkin tuntui, että asioiden pitää muuttua. Tekeminen ei tuntunut enää niin mukavalta, eikä koskaan pystynyt olemaan rentona ja pitämään hauskaa, kun piti jännittää totteleeko Danny vai ei.
Eräänä sunnuntai-päivänä sitten olimme Musti&Mirri-areenalla agilityn möllikilpailuissa. Olin ilmottautunut kahdelle radalle: yhdelle agilityradalle ja yhdelle hyppyradalle. Tähän väliin mainittakoon, että Danny on todella etevä ja taitava agilityn suorittaja: se osaa kaikki esteet ja irtoaa hyvin ja työskentelee muutenkin mallikkaasti ILMAN HÄIRIÖTÄ. Kuitenkin tuota sunnuntaina Musti&Mirri areenalla oli hirveästi häiriötä! Joten kun lähdimme ensimmäiselle radalle, sain ohjattua Dannyn kolmen esteen yli, jonka jälkeen se sinkosi täyttä kyytiä aidan viereen juoksentelemaan ees taas ja rähisemään muille koirille. Kutsuin sen luokse, ja yritin lähettää kepeille -> juoksi uudestaan aidan viereen ja näin teki vielä kerran, jonka jälkeen tuomari sanoi: kiitos, nyt riittää. Lähdin sitten radalta pois, mutta en edes silloin saanut Dannyä kiinni vaan se tuli vasta kun huomasi että jää oikeasti yksin sinne radalle. Nolottaa ehkä vähän myöntää, mutta siinä vaiheessa olin niin syvällä suossa, että vain itkeä pillitin nurkassa. Marjamäen Sonja tuli hakemaan Dannyn minulta pois jotta sain vähän rauhoittua ja tutut koiraihmiset kävivät siinä tsemppaamassa. Siinä tihrustamisen lomassa tein myös facebookiin päivityksen: "Pari kolme vuotta koiraharrastelua takana. Pieniä onnistumisia, suuria
epäonnistumisia. Koira osaa teknisesti agin ja tokon liikkeet, mutta
mitä tehdä, kun sitä ei kiinnosta? Karkailua tokoliikkeiden välillä,
toisten tavaroiden varastelua ja rallittelua, haistelua. Agilityssä
sinkoilua ympäri kenttää ja karkailua, haistelua. Tuntuu, että minulta
häviää nyt tekemisen ilo myös. Onko lopettaminen ainut vaihtoehto? Mistä
voi hakea apua/vinkkejä, kuka auttaa? Tähän mennessä en ole saanut
asiaa ratkaisevaa apua.. Tästä ei tule tällä tavalla enää yhtään mitään,
olen niin väsynyt tähän touhuun..". Tähän päivitykseen sainkin todella monta vastausta. Useimmilla oli paljon hyvää sanottavaa, mutta sanoina nämä asiat eivät valitettavasti minulle mitään kertoneet. Onneksi oli muutamat ihmiset, jotka suostuivat minun ja Dannyn kanssa näitä asioita konkreettisesti katsomaan. :) Tärkeintä tällä hetkellä on se, että Danny ei pääse vahvistamaan vanhoja pahoja tapojaan. Danny lenkkeilee nyt 50 metrin liinassa. Liinan avulla pääsee todella puuttumaan ja komentamaan esim. karkailuista ja muista typeryyksistä mitä Danny irtiollessa on harrastanut.
Tuosta kertomastani hetkestä lähtien laitoin agilityn tauolle syksyyn saakka. Täytyy kyllä myöntää, että koville se otti ja olo on hyvinkin katkera kun agilityn eteen olen niin kovasti töitä tehnyt sekä rahaa laittanut. :( Tällä hetkellä mietityttää vaan jatko, tuleeko Dannystä koskaan enää "toimivaa peliä" agilityyn. Voinko todella saada joskus siihen niin hyvän otteen, että se ei todella kiihtyneestä mielentilastaan huolimatta karkaa katsomaan muita koiria, kun se on niin jo 3 vuoden ajan tehnyt?
Oli hilkulla, etten lopettanut samaan syssyyn myös tokon harrastamista. Tällä hetkellä mietin miten jatkan tokoa. Nyt se ei ainakaan tunnu kovin mielekkäältä. Mielekkyyden puute voi toki johtua siitäkin, että otimme niin kovasti takapakkia kaikissa asioissa, että en nää kehitystä missään.
"Ei se vaikea koira ole, vähän kuriton vain"
Valloillaan on sellainen yleinen masennuksen tila kun tuntuu, ettei mikään ala sujumaan. Ulkonakin on satanut koko päivän loskaa ja yleinen keli on harmaa. Myös minun olotilani tuntuu harmaalta ja raskaalta. Toivon, että auringonpaiste tuo uutta iloa ja puhtia minun ja Dannynkin elämään, sekä uutta intoa treenata sekä arkitottelevaisuutta, että myös ihan tokoa.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Lillistä
Paljon, niin paljon on tapahtunut sen jälkeen kun olen viimeisimmän blogitekstini lokakuussa kirjoittanut.
Ensinnäkin minun ensimmäinen koirani, rakkain, parhain ja tärkein jouduttiin lopettamaan helmikuun alussa. </3 Sydän särkyy kun muisteleekin asiaa. Lilli siis käytettiin Äänekoskella eläinlääkärissä joulukuussa 2014. Silloin Lilli oli ontunut vähän. Äänekoskella Lillin jalasta otettiin kaikki mahdolliset kuvat ja ontuminen tutkittiin. Mitään erikoista sieltä jalasta ei löydetty, mutta eläinlääkäri kuitenkin diagnosoi, että joku juttu sieltä jalasta ylhäältä on katkennut / revennyt, jonka seurauksena jalka kääntyi hervottomasti jokaiseen suuntaan. Leikkaus olisi ainut mikä siihen olisi auttanut, mutta vanhalle koiralle ei eläinlääkäri sitä suositellut. Siinä vaiheessa Lilli kuitenkin ontui vielä melko vähän ja olikin lääkärin kanssa puhe, että ensin pidämme yhden viikon kipulääkekuurin -> siitä eteenpäin tarvittaessa, sekä aloitamme Lillille nivelrikon ehkäisemikseksi Cartivet - jauheen. Kukaan ei kuitenkaan puhunut, miten nopeasti Lilli saattaa mennä huonoon kuntoon. Noin kuukauden päästä Lilli ontui jo todella paljon - se ei pystynyt juoksemaan, hyppäämään tai kävelemään normaalilla lattialla. Se piti kantaa ulos pissille ja takaisin sisälle sieltä. Lillillä ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Varasin Lillille eläinlääkärin taas Äänekoskelle helmikuun 3. päiväksi tiistaiksi. Kuitenkin helmikuun 2. päivä iltasella, kun tulin saunasta huomasin, että Lillillä oli todella huono olo. Se läähätti kovasti, mitä ei ikinä tee. Soitin silloin päivystävälle eläinlääkärille, josko lääkärillä olisi aikaa ja pystyisi lopettamaan Lillin. Suonenjoelta saatiinkin pian aika ja sinne lähdettiin minä, Lilli ja ystäväni Hanna kuskiksi. Hanna on yksi ihminen joka on ollut Lillin elämässä mukana koko 10,5 vuoden ajan. Menimme Suonenjoelle ja siellä Lilli nukutettiin ikiuneen rakkaiden ihmisten ympäröimänä.
"Jos niin käy
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä...
Vie minut sinne missä
he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
- me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä"
<3
Ensinnäkin minun ensimmäinen koirani, rakkain, parhain ja tärkein jouduttiin lopettamaan helmikuun alussa. </3 Sydän särkyy kun muisteleekin asiaa. Lilli siis käytettiin Äänekoskella eläinlääkärissä joulukuussa 2014. Silloin Lilli oli ontunut vähän. Äänekoskella Lillin jalasta otettiin kaikki mahdolliset kuvat ja ontuminen tutkittiin. Mitään erikoista sieltä jalasta ei löydetty, mutta eläinlääkäri kuitenkin diagnosoi, että joku juttu sieltä jalasta ylhäältä on katkennut / revennyt, jonka seurauksena jalka kääntyi hervottomasti jokaiseen suuntaan. Leikkaus olisi ainut mikä siihen olisi auttanut, mutta vanhalle koiralle ei eläinlääkäri sitä suositellut. Siinä vaiheessa Lilli kuitenkin ontui vielä melko vähän ja olikin lääkärin kanssa puhe, että ensin pidämme yhden viikon kipulääkekuurin -> siitä eteenpäin tarvittaessa, sekä aloitamme Lillille nivelrikon ehkäisemikseksi Cartivet - jauheen. Kukaan ei kuitenkaan puhunut, miten nopeasti Lilli saattaa mennä huonoon kuntoon. Noin kuukauden päästä Lilli ontui jo todella paljon - se ei pystynyt juoksemaan, hyppäämään tai kävelemään normaalilla lattialla. Se piti kantaa ulos pissille ja takaisin sisälle sieltä. Lillillä ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Varasin Lillille eläinlääkärin taas Äänekoskelle helmikuun 3. päiväksi tiistaiksi. Kuitenkin helmikuun 2. päivä iltasella, kun tulin saunasta huomasin, että Lillillä oli todella huono olo. Se läähätti kovasti, mitä ei ikinä tee. Soitin silloin päivystävälle eläinlääkärille, josko lääkärillä olisi aikaa ja pystyisi lopettamaan Lillin. Suonenjoelta saatiinkin pian aika ja sinne lähdettiin minä, Lilli ja ystäväni Hanna kuskiksi. Hanna on yksi ihminen joka on ollut Lillin elämässä mukana koko 10,5 vuoden ajan. Menimme Suonenjoelle ja siellä Lilli nukutettiin ikiuneen rakkaiden ihmisten ympäröimänä.
"Jos niin käy
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä...
Vie minut sinne missä
he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
- me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä"
<3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)