maanantai 8. syyskuuta 2014













Esittäytymistä

Minä, blogin kirjoittaja olen nimeltäni Riina. Asun tällä hetkellä Kuopiossa, ja opiskelen viittomakielentulkiksi. Vietän kuitenkin paljon aikaa myös Rautalammilla, mistä olen kotoisin ja missä käyn myös viikonloppuisin työskentelemässä henkilökohtaisena avustajana. Tällä hetkellä kaikki harrastukseni liittyvät jollain tavoin koiriin. Harrastankin aktiivisesti TOKOa ja agilityä. Haluan ensimmäiseksi esitellä kaikki harrastuskaverini:





LILLI



Paras ystäväni, paras opettajani: papillon Lilli. Lilli on ensimmäinen koirani, jonka sain ollessani 11 vuotias. Vuodet ovat vierineet, ja viime heinäkuussa täytin 22. Hassua ajatella, että Lilli on ollut puolet elämästäni matkassa mukana. Lilli siis täytti viime kesäkuussa kunnioitettavat 11 vuotta! Ja vauhti senkun kiihtyy ! ;)

Lillin kanssa aloitimme agility-harrastuksen muistaakseni vuonna 2008 tai 2009. Sen jälkeen harrastelimme muutaman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti, jonka jälkeen Lilli olikin jo niin iäkäs, että sen oli parempi jäädä hieman sivuun. Lillillä ei ole papereita, joten se ei ole kisannut koskaan agilityssä. Sitä paitsi Lilli ei oppinut koskaan menemään keinua :D

Lilli asuu vanhempieni luona Rautalammilla.


NEKKU













Isäni työkaverille syntyi ajokoiran pentuja, otetaanpas siitä meille yksi. Ja ennenkuin huomasinkaan, olimme matkalla Pielavedelle hakemaan ajokoiran pentua. Minä sain keksiä pennulle nimen. Pennusta tulisi, lyhyesti ja ytimekkäästi, Nekku.

Ensimmäiset kaksi viikkoa Nekku vietti sisällä, jonka jälkeen se opetteli elämään tarhassa. Kaksi viikkoa se siellä ulvoi melkein yötä päivää (isäni halusi antaa Nekun pois kun ei jaksanut kuunnella :D) kunnes oppi elämään tarhakoiran tavoin. Nekku muutti meille vuonna 2006. Viime maaliskussa Nekku täytti siis 8 vuotta.

Nekun kanssa kiinnostuin käymään mätsäreissä ja näyttelyissä. Kävimme Nekun kanssa ansiokkaasti monen monituisissa mätsäreissä, joista usein tuli sijoituksiakin. :) Nekku osasi käyttäytyä melko kauniisti kehässä ja antoi ihmisten tutkia itseään. Näyttelyistä sen sijaan saimme kaksi kertaa H:n eli hyvän. Siihen loppui Nekun näyttelyura ja minun kiinnostus. :D

Nekku asuu vanhempieni luona Rautalammilla.



 DANNY

.. eli viralliselta nimeltään Ar'tfulfox's Known As Dreamberry. Kolmivuotias, näyttelylinjainen belgianpaimenkoira tervueren - uros.

Danny tuli minulle pitkän harkinnan jälkeen. Dannyn kanssa on monet taistelut taisteltu, ja itkut väännetty - ja väännetään vieläkin. Parempaan suuntaan ollaan ehkä kuitenkin menossa. Danny on koirista ainut, kuka asuu minun kanssa Kuopiossa kerrostalossa ja jonka kanssa treenataan useana päivänä viikossa agilityä ja TOKOa - molempia tavoitteellisesti. Danny on käynyt noin kymmenissä agilityn möllikisoissa, mutta virallisissa kisoissa ei ole koskaan startattu - kynnys on toistaiseksi vielä liian korkea.

Näyttelyissä käydään silloin kun sattuu huvittamaan. Näyttelyissä Danny on pärjännyt hyvin. :)


IINA

Kesällä 2013 Dannyn kanssa meni todella huonosti agilityn saralla. Danny karkaili eikä keskittynyt agilityhommiin ollenkaan. Ajattelin jo koko harrastuksen lopettamista Dannyn kanssa. Silloin aloin ottamaan treeneihin mukaan kummini parsonrusselinterrieri- Iinan. Ajattelin, että Iinasta tulee sitten varakoira jos Dannyn kanssa ei ala sujumaan.Tällä hetkellä Dannyn kanssa sujuu jo melko hyvin, mutta Iina treenaa edelleen meidän mukanamme aina kun on mahdollista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti