maanantai 15. syyskuuta 2014

Koiravapaa viikonloppu

Perjantaina siis pakkasin Dannyn tavarat (kolme isoa kassia) kasaan ja vein Dannyn hoitoon Kiialle. 

Danny oli ensimmäistä kertaa hoidossa paikassa, missä oli toinen koira. Hoidossa oli mennyt hyvin, vaikka muutamat rähinät oli meinannut tulla: Danny oli mennyt Nukan ruokakupille röyhkeästi vaikka Nuka oli ollut syömässä, Danny oli pöllinyt luun / lelun Nukan suusta tai nenän edestä, lenkillä ollessaan Danny oli keppi suussa tökkinyt ja ärsyttänyt Nukaa. Nämä eivät kuitenkaan olleet tilanteita, joissa olisi ollut tappomeininkiä. Nukalla vaan menee välillä hermo, ja ymmärtäähän sen : Danny osaa olla ihan hemmetin rasittava ja huono tapa on se, että toisen omaa pöllitään suoraan nenän edestä. Pienet pöllytykset tuollainen roisto ansaitseekin... Onneksi ostimme ennen Dannyn hoitoon menoa Kiialle koiraportin. Todettiin että kaikki syötävä on hyvä antaa koirille niin, että molemmat ovat visusti suljetun portin eri puolilla. Sekä yksin jäädessään varmuuden vuoksi jäävät eri puolille. 

Muuten oli kyllä mennyt kuulema hyvin. Ihmettelin miten hyvin Kiia on sietänyt levotonta ja melko aktiivista Dannyä. Onneksi siinä vieressä on metsää, jossa koirat ovat voineet kirmailla sydämensä kyllyydestä. 

Sunnuntai iltana sitten hain iloisen ja väsyneen Dannyn hoidosta pois. Tänään maanantaina emme treenanneet mitään kummoista, kävimme vain 1,5 tunnin kävelylenkin kauniissa ja lämpimässä syys säässä.. :) Danny liikkui todella jäykästi (riekkunut viikonlopun), sekä vinosti ja peitsasi paljon (melkein koko ajan). Harmittavaa, mutta en saa ravaamaan sitä narussa, enkä tiedä mistä johtuu. 

Lenkin aikana venyttelin ja jumppasin paljon Dannyä: venytykset namin avulla molempiin kylkiin, ylös, mahan alle. Pujottelua minun jalkojen välistä, tasapainoistumista takajalkojen varassa tms. 

Danny täytyykin taas hierottaa viikonloppuna , jospa sillä paikat aukeaisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti